Kasvien, puiden ja pensaiden syys­lan­noi­tus

Pihojen kasvit kukkivat näin heinäkuun lopulla hyvinkin näyttävästi. Jotta kukinta olisi ensi kesänä yhtä hieno tai vielä upeampi, on nyt aika tehdä syyslannoitus.

Pohjois-Suomessa syyslannoitus kannattaa tehdä jo heinäkuun lopulla tai viimeistään elokuun puoliväliin mennessä kun kasvit ovat vielä kasvussa. Syyslannoituksen tarkoituksena on parantaa kasvien talvenkestävyyttä sekä lisätä seuraavan kesän kukintaa ja satoa. 

Syyslannoitteet sisältävät fosforia ja kaliumia sekä hivenaineita. Niistä puuttuu kevätlannoitteiden sisältämä typpi. Typpipitoista lannoitetta ei kannata antaa lainkaan kasveille enää juhannuksen jälkeen, sillä typpi lisää kasvien kasvua ja liian myöhään annettuna se huonontaa kasvien talvenkestävyyttä.

Hedelmäpuille ja marjapensaille syyslannoite annetaan sadonkorjuun jälkeen. Alppiruusuille ei syyslannoitettakaan kannata antaa, vaan niille riittää keväällä annettava havu-rodo -erikoislannoite, jonka happamuus on säädetty kasveille sopivaksi.

Perennoille ja pienille pensaille lannoite levitetään kasvien juuristoalueelle ja lannoite voidaan harata pintamullan sekaan.

Suuremmille pensaille ja puille voidaan lannoitetta varten tehdä maahan noin 20-30 cm syvyisiä reikiä (esimerkiksi rautakangella), joihin lannoite annostellaan. Reiät kannattaa tehdä yhtä kauas rungosta kuin minne lehdistö ulottuu. Tällöin pintakasvillisuus ei pääse ottamaan lannoitteita käyttöönsä.

Lannoitus kannattaa tehdä silloin kun maa on kosteaa tai on luvattu sadetta. Lannoitteiden liukenemista voidaan edistää myös kastelemalla alueet, jotka on lannoitettu.