Carmenia Oy on hyväksytty Maisemasuunnittelijat ry:n yritysjäseneksi. Arvostamme jäsenyyttä, joka osaltaan kertoo yrityksemme osaamisesta.

Maisemasuunnittelijat ry:n sääntöjen mukaan:

"Yritysjäseneksi on oikeutettu liittymään sellainen oikeuskelpoinen yritys, jossa on päätoimisena suunnittelijana maisema- ja ympäristösuunnitteluun soveltuvan amk-tutkinnon suorittanut henkilö. Vastaavalla suunnittelijalla tulee olla tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kahden vuoden työkokemus ympäristösuunnittelutehtävistä. Yrityksen tulee esittää referenssejä suunnittelukohteista sekä yhden kohteen suunnitelma-asiakirjat, joiden laatimisesta on vastannut rekisteriin merkittävä vastaava suunnittelija. Yrityksen tulee osoittaa toimineensa ympäristönsuunnittelutehtävissä vähintään kahden vuoden ajan ja että sen kaikki lakisääteiset velvoitteet on hoidettu moitteettomasti. Yrityksen edellytetään toimivan noudattaen alan hyviä toimintatapoja."

22.2.2012 Carmenia Oy


5.1.2010 perustimme Carmenia Oy:n. Näiden kahden vuoden aikana on tapahtunut monenlaista ja olemme saaneet olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa. Kuvassa otteita vuosien varrelta. Kiitos yhteistyökumppaneille ja asiakkaillemme!

5.1.2012 Carmenia Oy


Rakenna-Sisusta-Asu Messuilla osastomme arvonnassa lyhdyn voitti Kati Knuutila.

20.9.2011 Carmenia Oy


Olemme tänä viikonloppuna (17.-18.8.) Rakenna-Sisusta-Asu messuilla Ouluhallissa osastolla numero 15.5. Messutarjouksena on Serralunga 1825 Bordato liscio valoruukku hintaan 259 euroa (sis. alv. 23%). Tervetuloa käymään osastollamme ja tutustumaan messutarjoukseemme tarkemmin!


16.9.2011 Carmenia Oy


Osallistumme Lumijoella pidettävään Lännentilan Kotipäivään lauantaina 6. päivä elokuuta kello 10-16. Kotipäivä on suunnattu Oulu-Raahe-talousalueen omakotitaloasujille, sitä suunnittelevilla ja muille maaseutuasumisesta kiinnostuneille. Tervetuloa käymään osastollamme!


3.8.2011 Carmenia Oy


Viherympäristöliitto on järjestänyt Kokkolan asuntomessuille kohteeseen numero 38 maksuttoman Pihaklinikan, jonka löydätte kohteen autotallista. Johanna on klinikalla vastaamassa pihaan liittyviin kysymyksiinne 22.-24.7. kello 11-17.


22.7.2011 Carmenia Oy


Muotoon leikatut lehtipensasaidat kaipaavat leikkausta heinä-elokuussa. Soita Johannalle (puh. 045-3210117) ja varaa aika pensasaidan leikkaukselle.


18.7.2011 Carmenia Oy


YLLÄTÄ ÄITI MIELUISALLA LAHJALLA!


Pihaneuvontakäynnilla kartoitetaan pihan nykytilanne ja etstiään ratkaisuja pihan toiminnallisuuden ja näyttävyyden parantamiseen. Neuvontakäynnin kesto on 1-2 tuntia ja siitä kirjoitetaan muistio. Lahjakortit toimitetaan postitse tai noudetaan toimistoltamme.

2.5.2011 Carmenia Oy


Rakentajamessuilla osastollamme olleessa arvonnassa Fiskarsin raivaussakset voitti Vesa Melamies, onnea! Maljassa oli 22 kiveä.

21.4.2011 Carmenia Oy


Tulevana viikonloppuna 15. - 17.4. järjestetään Ouluhallissa Rakentajamessut, joilla olemme osastolla numero 327, Expertin osaston vieressä. Olemme suunnitelleet osastoa jo pidemmän aikaa ja tiedossa on jotain mitä meidän osastolla ei aiemmin ole nähty. Luvassa myös messutarjous ja arvontaa, tervetuloa tutustumaan osastoomme ja katsomaan tekemiämme suunnitelmia!


Viime viikonloppuna olimme Helsingissä Kevätpuutarhamessuilla tutustumassa kevään uutuuksiin ja kertomassa pihasuunnittelusta Viheraluesuunnittelijoiden osastolla. Meeri osallistui myös Viheraluerakentajat ry:n järjestämään Viherkattoseminaariin, jossa kerrottiin muun muassa miten viherkatot toimivat Suomen oloissa.

12.4.2011 Carmenia Oy


Kalenterit alkavat jo täyttyä kevään suunnitteluaikojen osalta. Jos haluat pihasuunnitelman hyvissä ajoin alkukesällä, kannattaa ottaa pian yhteyttä!


23.3.2011 Carmenia Oy


Facebook -päivityksemme tulevat nyt suoraan myös nettisivuille. Facebook -sivuilla kerromme muun muassa ajankohtaisia pihaan liittyviä asioita, joita ei muuten nettisivuillamme julkaista. Liity tykkäämään, niin saat päivitykset myös suoraan Facebook -seinällesi.


18.2.2011 Carmenia Oy


Tampereella järjestetään jälleen Viherpäivät ja Vihertekniikka -näyttely. Olemme tiistain ja keskiviikon tutustumassa uutuuksiin ja kuuntelemassa mielenkiintoisia luentoja. Toimistolla olemme jälleen torstaina.


7.2.2011 Carmenia Oy


Carmenia Oy:n Facebook-sivuilla olleessa "Talvisen pihan paras tunnelmanluoja" -äänestyksessä eniten ääniä sai vaihtoehto B -ulkotulet ja lyhdyt. Kiitos kaikille äänestäjille!

Äänestäneiden kesken arvottiin Heissnerin Twingo Daniel -suihkukaivo. Arpaonni suosi Sari Pekkalaa, onneksi olkoon!

11.1.2011 Carmenia Oy


Ubbink Modena vesiaihe on myyty. Voit tilata laajasta vali- koimastamme muita normaalihintaisia tuotteita.

27.10.2010 Carmenia Oy
Myymme messuilla esillä olleen Ubbink Modena vesiaiheen hintaan 250 euroa (sis. alv. 23%, OVH. 311,35 euroa). Settiin kuuluu allas ja kansi, kolme graniittipylvästä (korkeudet 45, 30 ja 15 cm), suihkulähdepumppu, led-valot sekä levänestoaine.

Mikäli kiinnostuit vesiaiheesta, ota yhteyttä tai tule käymään toimistollamme.

29.9.2010 Carmenia Oy


Olemme keskiviikon ja torstain Jyväskylässä Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Ulkovalaistusseminaarissa. Toimistolta meidät tavoittaa jälleen perjantaina.

21.9.2010 Carmenia Oy


Olemme ensi viikonloppuna 18.-19.9. Rakenna-Sisusta-Asu-messuilla Ouluhallissa osastolla 4.8. Samalla osastolla kanssamme ovat Leino-talot, Puurakennus Paasovaara sekä Valo-home. Tervetuloa osastollemme!

15.9.2010 Carmenia Oy


28.8.2010 ilmestyneessä Koti-Kalevassa oli artikkeli sipulikukkien istuttamisesta. Artikkelissa oli muun muassa suunnittelemaamme väriteemat. Artikkeli on julkaistu myös Kalevan verkkosivuilla, Facebook-sivuillamme näet artikkeliin liittyvän suunnitelman ja kolme eri väriteemaa. Käy lukemassa!

 1.9.2010 Carmenia Oy


Olemme Pohjoisilla Viherpäivillä Levillä loppuviikon, takaisin toimistolla olemme taas ensi viikolla.

18.8.2010 Carmenia Oy


Olemme Kuopion Asuntomessujen Pihaklinikalla 12.8.2010 kertomassa pihasuunnittelusta  ja vastaamassa pihaa koskeviin kysymyksiinne. Pihaklinikka sijaitsee kohteessa numero 30 ja on avoinna klo 11–17. Nähdään Kuopiossa!

5.8.2010 Carmenia Oy


Olemme päivittäneet Galleriaan lisää kuvia suunnitelmistamme.

2.7.2010 Carmenia Oy


Kesäpiha 2010 -messujen kilpailun tulos on ratkennut. Maljassa oli 34 kiveä. Arvonnan voitti Irja Kukonlehto.

17.5.2010 Carmenia Oy


Olemme aloittaneet Heissner- ja Ubbink-tuotteiden jälleenmyynnin. Tuotevalikoimaan kuuluvat suihkulähdepumput sekä erilaiset vesiaiheet valmisaltaista suihkulähteisiin ja allaskalvoihin. Allastuotteiden lisäksi kauttamme saatte myös italialaisia Serralunga-istutusastioita. Istutusastioissa valikoima kattaa perinteiset ruukut, modernimmat ruukut sekä valoruukut.

10.5.2010 Carmenia Oy


Oulussa järjestetään Kesäpiha 2010 -messut 13.-15.5.2010. Carmenia Oy on mukana messuilla, osastomme numero on E11. Tervetuloa tutustumaan messutarjoukseemme!  

28.4.2010 Carmenia Oy


Rakentajamessujen arvonta on suoritettu. Fiskarsin puutarhasaksisetin voitti Teija Kangas.               

20.4.2010 Carmenia Oy


Carmenia Oy osallistuu Oulun rakentajamessuille 16.-18.4.2010. Osastomme numero on 393. Tervetuloa osastollemme!

9.4.2010 Carmenia Oy


Oulun seudun ammattikorkeakoulun verkkolehti Extrassa juttu Carmenia Oy:stä.
Käy lukemassa!

9.3.2010 Carmenia Oy


 


Carmenia Oy
Asemakatu 28 as. 7
90100 Oulu

Puhelin:
045 3210 116
045 3210 117

toimisto(a)carmenia.fi
Y-tunnus: 2309433-7